perjantai 2. lokakuuta 2015

Myynnistä asiaa

Myyjyyttä ja myynnin kehittämistä voi puntaroida lukemalla uusinta Yrittäjänainen-lehteä (3/2015, alk. s. 10). Lehdessä yrityskonsultti ja tietokirjailija Jari Parantainen kyseenalaistaa myymiseen liittyviä käsityksiä. Käytännön tarinoita myynnin kentältä voi katsastaa jutusta, jossa kerrotaan, miten yrittäjät ovat saaneet myyntiin vauhtia. Lisäksi lehdessä annetaan 15 helppoa vinkkiä myynnin vauhdittamiseen.Näiden ja elävän elämän kokemusten perusteella voi peilata sitä, mikä lopulta toimii. 

http://issuu.com/yrittajanaiset/docs/yn0315/14

maanantai 28. syyskuuta 2015

Myy hyvin: erotu ja auta asiakkaita

Huippumyyjät 2015 -seminaarissa Hamkin Visamäessä kuultiin 24.9. ajankohtaista asiaa myynnistä. Seminaarissa Nuoret huippumyyjät -projektin tiimit esittäytyivät ja esittelivät muakan olevia case-yrityksiä.

Erotu tapetista
Lisa Sounio-Ahtisaari painotti mukaantempaavassa puheenvuorossaan erottautumisen tärkeyttä. Yksinkertaisilla, pienillä asioilla voi olla erilainen kuin muut. Ne, jotka pärjäävät, ovat Sounio-Ahtisaaren mukaan käsittäneet tämän. Jopa vastoinkäymiset tai omaan historiaan liittyvät hankalat asiat voi kääntää vahvuudeksi.

Miten sitten erottua tapetista? Hajuttomuudella ja mauttomuudella ei jää kenenkään mieleen. On  otettava käyttöön tällä hetkellä tarvittavat uudet keinot - viihteellisyys, esteettisyys, koukuttavuus ja herkullisuus. 

Sounio-Ahtisaari neuvoo tekemään asioita niin, että se on kaunista ja näyttävää. Myynti- ja asiakastilanteisiin on myös valmistauduttava, otettava selvää asiakkaasta - taustasta ja tarpeistakin. Kehittämään yritystä pääsee eniten haukkuja tai kiukkua kohdatessaan - reklamaatioiden kautta asiakkailta voi saada hyviä kehittämisohjeita.

Auta asiakasta
Myynnistä ja markkinoinnin murroksesta seminaarissa puhunut Jarkko Kurvinen sanoi myynnin ja markkinoinnin muuttuneen radikaalisti.  Painopiste on siirtynyt entistä enemmän asiakkaan auttamiseen. Median valinta on vain työkalu - tärkeintä on tuottaa lisäarvoa asiakkaalle ja mennä sinne, missä oma asiakaskunta on.

Myös asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut. Asiakkaat hakevat tietoa itsenäisesti - myyjän on osoittauduttava asiakkaalle hyödylliseksi jo ennen ostotapahtumaa.Usein asiakas tekee ostopäätöksen oman tietonsa ja tiedonhakunsa varassa. Myyjän on ymmärrettävä asiakasta ja autettava tätä tiedonsaannissa ja arjessa - jopa "luotava" ongelmia, jotta voi sitten myydä niihin ratkaisuja.

Nuorten tiimit myyntitoimeksiannoissa
Nuoret huippumyyjät -projektissa yritysten toimeksiantoja toteuttavat nuorten tiimit esittäytyivät ja kertoivat case-yritysten toiminnasta. Tiimit myös valottivat paikalla olleelle yleisölle kokemuksiaa projektista ja mukaan lähtönsä motiveeja.

Riihimäen teatterin tiimi Possujuhlien rooliasuissa.
Mehiläisen tiimi kertoi kattavasti yrityksen toiminnasta.
Hämeen Yritysviestinnän viestiä toi seminaarin
juontajanakin toiminut Mika Matilainen.
Laurellin tiimi toi virkistäviä kahvila- ja pullauutisia!

Musiikkia korville
Musiikkinautinnon seminaarissa tarjosi trio Fiola.



Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Nuorille huippumyyjille riittää kysyntää yritysmaailmassa

Osaavista myynnin ammattilaisista on pulaa. Yrityksille myynti tuottaa kasvua ja kannattavuutta. Nuoret huippumyyjät -projekti on tarttunut myynnin osaajien vähyyteen ja valmentaa nuoria myynnin osaajiksi. Lue lisää Hämeenlinnan Kaupunkiuutisista, nro 59/ 29.8.2015, 2. 3.

http://www.lehtiluukku.fi/lehti/hameenlinnan-kaupunkiuutiset/_read/29.08.2015/88031.html





perjantai 21. elokuuta 2015

Menestyykö myyntisi?


Huippumyyjät 2015 -seminaari
torstaina 24.9.2015 klo 12:30-17:00
Hämeenlinna

Yritys elää vain ja ainoastaan kannattavasta myynnistä, jolla saadaan aikaan työpaikkoja ja talouskasvua. Samaan aikaan kuitenkin osaavista myynnin ammattilaisista on huutava pula. 
Lisa Sounio-Ahtisaari

Huippumyyjät 2015 -seminaari tarjoaa kiinnostavan kattauksen ajankohtaisia ja tuoreita näkökulmia myynnistä. 

Tule kuulemaan Lisa Sounio-Ahtisaaren oivalluksia herättävä ja hauska puheenvuoro huippumyyjän menestysresepteistä.Tilaisuuden päätöspuheenvuorossa kuullaan Jarkko Kurvisen ajatuksia markkinoinnin murroksesta.

Tilaisuuden musiikkinautinnon tarjoaa trio Fiola.

Lisäksi seminaarissa esittelyjä yrityksistä, jotka ovat lähteneet tarjoamaan toimeksiantoja myyntityöhön tähtääville nuorille.

 Lisätiedot ja ohjelma tästä linkistä.

tiistai 18. elokuuta 2015

Nuoria huippumyyjiä etsitään!

Nuoret huippumyyjät -projekti hakee riveihinsä lisää myynnistä kiinnostuneita nuoria 20-29-vuotiaita osaajia.

Projektissa valmentaudut yrityksissä käytännön toimeksiantojen kautta myyntitehtäviin, luot verkostoja ja hankit arvokasta kokemusta tiimi- ja projektityöskentelystä. Projektia toteutetaan Kanta-Hämeessä ja lähialueilla, valmennuksista pääosa ilta-aikaan.

Paikkoja on jaossa rajatusti, joten toimi nopeasti!
Ota haaste vastaan ja tule mukaan kiinnostavaan tiimityöskentelyyn.

Ilmoita kiinnostuksesi tästä linkistä. Viimeinen ilmoittautumispäivä 24.9.2015.
Ilmoittautua voit myös vielä Huippumyyjät 2015 -seminaarissa Hämeenlinnassa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Nuorten huippumyyjien Kick-off

Nuoret huippumyyjät -projektin Kick-off-tilaisuus kokosi yhteen kaikki nuorten myyntitiimit maanantaina 25.5. Wetterhoffin Wanhaan Kutomoon Hämeenlinnaan. 
 
Kaikki kuusi tiimiä jo toteuttavat yritysten toimeksiantoja, mutta yhteinen aloitus antoi vauhtia ja vinkkejä myynnissä kehittymiseen. Huippumyyjän muotokuvaa nuorten silmien eteen piirsi kiinteistökuningatar Kaisa Liski. Hän muistutti, että nopeaa tietä myynnin huipulle ei ole. Kokonaan sitä ei voi opiskella - hankitun asiantuntemuksen lisäksi tarvitaan myös tiettyjä ominaisuuksia.

Kick-off-tilaisuudessa nuoret esittäytyivät tiimeittäin ja toimeksiannoittain. Hyvät naurut saatiin kunkin kertoessa lapsuuden haaveammatista. Muinaisissa haaveissa vilahtelivat rekkakuskit, siivoojat, sotilaat, monitoimimiehet, perhoset ja arkkitehdit.

Tiimit saivat päivästä käytäntöön vietäviä juttuja omaan myyntitiimiinsä. Asioiden jakamista ja toisten onnistumisista iloitsemista pidettiin hyvänä neuvona. Ikävien asioiden ja epäonnistumisen kokemusten taakse jättäminen mahdollisimman nopeasti koettiin hyvänä asiana. Asiantuntemuksen hankkimiseen menee aikaa, mutta sekin otettiin tehtävälistalle.

Näillä eväillä on hyvä lähteä pyrkimään myynnin huipulle.

Lue projektiin liittyvä juttu Hämeen Yrittäjien sivulta

torstai 16. huhtikuuta 2015

Nuorten huippumyyjien tiimit starttaavat

Nuorten huippumyyjien projektiin haettu porukka alkaa olla koossa, ja varsin hieno joukko onkin! Mukaan vielä mahtuu muutama kiinnostunut. Jos kiinnostaa lähteä projektiin mukaan, ota nopeasti yhteyttä: huippumyyjat(at)syo.fi tai soita Pirjo-Riitalle 050 345 9727.

Nuorten huippumyyjien tiimit on koottu kevään projekteja varten ja ne starttaavat käytännön myynnin parissa näinä päivinä. Kuulumisia yhdestä tiimin aloituksesta voit käydä lukemassa lisää Hämeen Yrittäjien sivulta tästä linkistä

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Valmentaudu Huippumyyjäksi

Info-tilaisuudet torstaina 26.3.2015 
klo 12:45-13:15 HAMK, Visamäki, C-rakennus, luokka C236
klo 16:00-16:30 HAMK, Valkeakoski, B-talon auditorio

Kiinnostavatko myyntitehtävät, mutta etsit vielä paikkaasi?
Tähtää tulevaisuuden tuloshakuiseksi huippumyyjäksi!

Puolen tunnin infossa kuulet
•    Miksi valmentautua Huippumyyjäksi, Antti Isoviita ja Harri Tuomola
•    Huippumyyjän ajatuksia ja kokemuksia, Kimmo Niskanen, ProKimmo
•    Miten sinä voit kehittyä tuloksen tekijäksi?  – Nuoret huippumyyjät -projektin esittely, Pirjo-Riitta Lunnas
Hyppää mukaan, innostu myyntityöstä ja luo tulevaisuuden työpaikkasi!
Mukaan pääsevät 20–29 -vuotiaat myynnistä kiinnostuneet nuoret.

Tilaisuus on maksuton.

Kysy lisää huippumyyjat(at)syo.fi tai soita
Pirjo-Riitalle 050 345 9727 tai Hennalle 040 507 4486.
Lisätietoa myös netistä: www.syo.fi/hankkeet/huippumyyjat

Projekti sopii myös vielä opiskeleville, parhaiten opintojen loppuvaiheessa oleville.
Osallistujan täytyy luonnollisesti pystyä sitoutumaan tiimityöskentelyyn yritysten case-toimeksiantojen parissa ja muihin hankkeessa järjestettäviin toimenpiteisiin, esim. seminaareihin.

Projekti vie osallistujalta aikaa kuukaudessa n. 10-20 tuntia (+ mahdollinen matkaan kuluva aika). Keväällä 15.4.-15.6.2015, jonka jälkeen kahden kuukauden kesäloma.

Projektiin otetaan yhteensä 12 yritystä. Työskentely tapahtuu myyntitiimeissä (6 kpl), joissa on 5 osallistujaa. Eli yhden yrityksen toimeksiannon parissa työskentelee useampi yhtä aikaa. Kunkin casen parissa työskennellään n. 4 kk, jokainen tiimi pääsee toteuttamaan 2 casea (yhtä keväällä ja yhtä syksyllä).

Ilmoittaudu mukaan projektiin: https://www.webropolsurveys.com/S/2874CFCEEE272415.par